Kuka olisi Suomelle paras valinta 22.1. tai 5.2. 2012?
Elin sitoutumattomana 1946 syntyneenä kymäläislähtöisenä lääkäri-isänä vuoteen 1984 saakka.
Tuolloin liityin SDP:een.
Puolueessa olen jäänyt onneksi hiukan sivuun, mutta on sieltä sen verran vastuita tullut, ettei ihan hiljaista ole ollut leipätyön sivulla.
Elämässäni olen äänestänyr presidentiksi joka kerta suoraan tai välillisesti sellaista ehdokasta, joka on tullut tuohon asemaan myös valituksi.
Siis myös Kekkosta.
Nyt, kun tunnen kohtuudella kansallista ja kansainvälistä poltiikkaa ja niiden merkitystä suomalaiselle arjen tallaajalle (köyhälle, keskituloiselle, yrittäjälle tai varakkaalle), on ehdotukseni ja ehdokkaani presidentiksi uuden perustuslain vallitessa Paavo Lipponen.
Miksi?
Hän on niihin tehtäviin, joissa Suomi presidenttiä tarvitsee ja joissa presidentillä on jotain valtaa, ehdottomasti sopivin ja pätevin.
Miksi?
Siksi, että hän on tämän pätevyytensä niin monesti juuri niissä asioissa osoittanut, joihin presidenttiä 22.1. (ja ehkä 5.2.) ollaan valitsemassa.
Muilla ei juuri niihin asioihin ole joko saman- tai minkäänlaista näyttöä.
Kuka sitten tuleekin valituksi, toivotan hänelle ja kaikille muillekin säädyille menestystä ja rauhaa vuodelle 2012.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Onnea ehdokkaallesi, jossa on osasyy sosialidemokraattisen puolueen kannatuksen jääminen alle 20 prosentin lukuihin.
Onhan noita kriteeritä kaikenlaisia. Nyt kuitenkin on kysymys tasavallan presidentin valinnasta. Tarvitaan henkilö, jolla on näkemystä yli hetkellisten ilmapiirivaihteluiden, joka uskaltaa olla eri mieltä enemmistöäkin vastaan, kun tietää olevansa oikeassa.
Nyt ei valita kansan huuhaa mielistelijää, joka ratsastaa mm. EU -vastaisuudella ja on taannuttamassa Suomen markka-aikaan, jollon pieni valuutta heilui suojattomana suhdannelaineilla toistuvien devalvointien voimin. Ei silloin noin vain lähdetty Suomesta opiskelemaan Eurooppaan ja muutoinkin kansanvälisyys on vähäistä. Suuurin huoli ja paino oli naapuruussuhteissa Neuvostoliittoon, jota ei enää ole.
Paavo Lipposella on asiat hallinnassa aina Nato -jäsenyyttä myöten. Sille ei todellakaan ole nyt tilausta, mutta voi tulla aika, jolloin on ja se voi hyvinkin olla edessä seuraavalla presidenttikaudella. Se tietää, ken elää. Tässä vaiheessa pitää uskoa, että Suomen kansalla sittenkin on jälleen kerran hyvä herraonni ja kansakunnna keulaan saadaan aito johtaja ja suunnan näyttäjä Paavo Lipponen.
Paavo Lipponen saa ehdottomasti ääneni toisella kierroksella, jos vastassa on Eva Biaudet (äännetään bjödee) tai Paavo Arhinmäki ja ehkä joissakin muissakin tapauksissa. Onhan Lipponen kumminkin valtiomiestason ehdokas, jonka valintaan tosin en usko, mutta ei se olisi mikään erityinen surun tai pelonkaan aihe. En nyt takerru tässä joihinkin vaalikampanjan pikkumaisuuksiin.
Itsekin olen aina Kekkosesta lähtien äänestänyt lopullista voittajaa. Yleensä olen äänestänyt ehdokkaan puolesta, en ketään vastaan. Poikkeus oli vuosi 1994, jolloin äänestin Ahtisaarta kolme kertaa jotakuta vastaan: Sorsaa, Väyrystä ja Rehniä.
Tälläkin kertaa ehdokkaani on sama kuin blogistilla. Tulee nyt sitten kerran koottua tappiokin.
Ehdokkaista ainakin neljä kelpaisi minulle. Siksi äänestänkin lähinnä yhtä kelvotonta vastaan.
Riittäneekö seuraaviin presidentinvaaleihin yhtään kelvollista?
Teemo Roni et taida olla huomannut, että Paavo Arhinmäki vastustaa Natoa tuhatkertaa enemmän kuin Paavo Väyrynen. Siis vaihda ehdokastasi. Paavo Väyrysellä on tosin syvällisin kokemus KGB:stä, joten FSB kannattaa myös häntä.
Sauli Niinistö on ehdokas, jolla on galluppien mukaan paljon kannatusta demareiden keskuudessa. Siinä teille siis paras valinta seuraavaksi presidentiksi.
Suomen kannalta jopa toiseksi huonoin olisi parempi. Loput jääkööt sanomatta. *huokaus*
Kyllä se laittaa huokaamaan kun tekee jatkuvasti huonoja valintoja.
Olisiko aika ryhdistäytyä?
Antti Liikkanen,
Kävin sattumoisin vilkuilemassa "maan parasta" vaaliblogia juuri äsken. Huomasin siellä kommenttisi, jossa vertaat Uusi Suomi blogialustaa Suomi24:ään. Tosin kehut tätä US-blogipalstaa viritetyksi versioksi. Haluatko selventää arvioitasi täällä vai julistavassa Hesarin verkkoversiossa?
Eikö ylipaineventtiili ole hyvä, niin pääsee höyryt pihalle?

Kommentoi 21 kommenttia